Ajatuksia koulutuksesta

Täytyy miettiä Freddelle seuraavat suunnitelmat ja tämän pohjaksi ajattelin kirjoitella ylös ajatuksia, joita tänä kesänä on taas muodostunut. Pääosa asioista on toki vanhoja, mutta tänään näen asiat näin.

Motivaatio on kaiken perusta.

Motivaatio voi perustua ruokaan tai leikkiin tai mihin tahansa muuhun mitä koira pitää arvokkaana kuten hajuihin, ääniin, riistaan, liikkeeseen, toisiin koiriin, toisiin ihmisiin, lepoon, varjoon etc. Tuo motivaatio ohjaa koiran toimintaa. Jotta voisimme motivoida koiraa tekemään asioita, jotka ovat meille tärkeitä, meidän täytyy pystyä motivoimaan/vahvistamaan haluamaamme toimintaa sekä estää koiraa motivoitumasta muista asioista, joita seuraa toiminnoista, joita emme välttämättä halua. Asiassa on siis kaksi puolta. Pelkkä oikean toiminnan vahvistaminen ei auta, jos koira voi koko ajan valita myös kilpailevia vahvisteita. Kilpailevat vahvisteet on siis rajattava koiran ulottumattomiin jase tekee koulutuksesta haastavaa!

Toinen motivaatioon liittyvä asia on sitoutuminen. Haluamme, että koiramme sitoutuu yhdessä tekemiseen 100%:sti, mutta harvoin vaadimme itseltämme vastaavaa sitoutumisastetta! Kuinka usein tuleekin roikotettua koiraa lelun päässä samalla kun juttelee treenikaverin kanssa tai vain heitettyä sille pallo, jotta se leikkisi itsekseen... Miksi koira tekisi meille tai meidän kanssamme töitä, jos me emme tee samaa sen kanssa?

Luulen, että ainakin jotkut ihmiset arvostelevat minua nykyisin, kun nappaan koiraa poskesta sen mennessä häiriöön perusasentotreenissä tai työntäessäni sen pois sen tullessa veltosi sivulleni. Toki. Myönnän, että toiminnassani onkin paljon arvosteltavaa, sillä välillä menen tunteella mukaan touhuun ja hermostun ja otteeni ovat liian kovakouraiset. Mutta ajatuksena kaiken takana on ei-toivotun vahvistumisen estäminen. Jos Fredde jää silmillään kiinni ohi viuhahtavaan fillariin ja annan sen vain katsoa pyörän perään, annan toiminnan vahvistua ja hyväksyn koiran katseen poiskääntämisen. Jos olen kuitenkin päättänyt, että seuraamisen kriteeriini kuuluu katsekontakti, minun on estettävä ei-toivottu käytös,jotta se ei koiran oman valinnan myötä vahvistuisi. Enhän minäkään voi surffata facebookissa tai pelata tetristä, kun olisi töitä tehtävänä. Sama asia. Kun koira on minulla hommissa, sen pitää tehdä oma osuutensa eikä se voi vain omien mieltymystensä mukaan valita mitä milloinkin tekee.

Olen jo useaan otteeseen havainnut, että en ole luontainen auktoriteetti koirilleni. Ne eivät vain mitenkään pelkää minua.. paitsi jos kimmastun... ja silloin niiden onkin syytä pelätä. En kuitenkaan voi elää elämääni olemalla koko ajan vihainen ja valmiina räjähtämään, jotta saisin haluamani läpi. Elämä sellaisenaan ei vain ole elämisen arvoista... tai ainakaan joku typerä tokottelu ei ole sen arvoista, että olisin aivan raivona koko ajan. Vaihtoehdoksi jää vain jääräpäinen kärsivällisyys. Minun on toistettava asiaa niin kauan, että koirani uskovat, että niillä ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin olla samaa mieltä kanssani. Jos Fredde perusasentotreenissä menee häiriöön, minä vain käännän sen pään takaisin ja pyydän tehtävän uudestaan. Jos yksi katseen siirtäminen ei riitä vaan koira yrittää uudestaan, yritän pitää sille puhuttelun, jossa se menettää vahvisteen arvon pidemmäksi aikaa ja joka on sille myös epämiellyttävää sikäli, että se ei voi tehdä mitään muutakaan puhuttelun aikana... Se voi vain hengittää ja olla ja katsoa minua. Ja minä jatkan puhutteluilla, kunnes koira on samaa mieltä asioista. Ei väliä vaikka kännykkä soi taskussa tai rupeaa satamaan vettä. Ei koira kuole siihen, että se toteuttaa yksinkertaisen tehtävän, jonka se aivan varmuudella tietää ja osaa. Henkinen vääntö sitä vastoin voi olla koiralle suurikin asia ja toisaalta olen onnellinen, että minulla on koira, joka ei aivan hevillä luovuta vaan yrittää vain sitkeästi tehdä haluamansa mukaan. Kun lopulta olemme samaa mieltä, bileet ovat melkoiset!

Toisinaan koira myöntyy vain osittain. Se tekee tehtävän, mutta ylläri ylläri se ei suostukaan leikkimään kunnolla kanssani. Se haluaa itse päättää mitä tekee. Mutta ei se mitään. Nyt tiedän, että nämäkin "en tahdo, ei ole pakko"-tilanteet täytyy käydä läpi. Jatkan leikkimistä, kunnes koira ei voi vastustaa, vaan alkaa oikeasti leikkiä kanssani. Usein se on alussa hieman raivostunut, mutta jossain kohden se vain alkaa leikkiä ja aikaisempi vääntö on poispyyhitty molempien mielistä.

Toki aina asiat eivät suju näin. Joskus ei vain ole mahdollisuutta saada asioita haluttuun muotoon, mutta yritän kaikkeni, että onnistuisin! Ja huomaan jo nyt, kun olen asiaa tässä kesän aikana harjoitellut, että oppi menee hiljalleen perille - sekä minulle että koiralle. Aikaisemmin täysin mahdottomilta tuntuneet asiat sujuvat helposti ja pystyn rakentamaan yhä uusia kerroksia, joilla voin testata koirani tietämystä ja tahtotilaa valita oikea asia.

Motivaation ja kontrollin lisäksi yritän nyt opetella lisää sheippausta ja antaa koiralle lisää vastuuta tehtävistä antamalla sille mahdollisuuden tarjota toimintoja. Jotta näkisin mikä koiran tahtotila on oikeasti, annan sille ns. vapaat kädet tehdä jotain vahvisteensa eteen. Jos koira nopean sheippaamisen myötä alkaa tarjota toimintoja minulle, voin olla aika varma, että käyttämäni vahviste on sille arvokas. Jos se lähtee omille teilleen, olen suunnitellut treenin huonosti. Ympäristö on liian houkutteleva tai oma vahvistetiheyteni on aivan liian matala tai vahvisteeni ei ylipäätään ole se, mitä koirani haluaa. Silloin keskeytän jälleen koiran toiminnan ja suunnittelen harjoituksen uudestaan.

Olen sössinyt Fredden noudon aika lailla vastaavastikuin edellistenkin koirieni noudot... Olen hinkuttanut palautusta liian alhaisessa viretilassa ja edennyt kokonaiseen noutoon liian nopeasti. Koiralla pitäisi alkumetreiltä saakka olla intohimo tarttua esineeseen ja kääntyä sen kanssa minua kohden ja tulla iholle. Nyt aloitamme homman osin aivan alusta. Olen vahvistanut juuttipatukkaan tarttumista, sen nostamista, kääntymistä ja käsitargettia pienissä osissa huolehtien koko ajan, että koira on kiihkeä ja haluaa olla 100%:sti hommassa mukana. Katsotaan kuinka asian kanssa käy. Alku näyttää lupaavalta.

Seuraava "konkreettinen" tavoitteemme on alo-1-tulos piirinmestaruuskisoissa 2 viikon kuluttua. Lisäksi jatkan noudon, stoppien ja kaukokäskyjen työstämistä avointa luokkaa varten. Olen niin superyksinkertainen, etten vain kykene treenaamaan kaikkea yhtä aikaa. Me etenemme nyt siis hieman tylsästi luokka kerrallaan. Lisäksi otan päiväohjelmaani Susan Garrett'in Recaller's leikit. Jospa saisin ohjelman harjoitukset läpikäytyä syyskuun loppuun mennessä...

Iloa treeneihin ja elämään! Se on ehkä se kaikista tärkein asia. Kerran täällä vain ollaan!

Kesä 2014

Huh! 2 kk kulunut edellisestä päivittämisestä! Ja paljon on tapahtunut...

Kesä-heinäkuussa kävin Fredden kanssa aika paljon (ainakin minun mittakaavassani!) aksailemassa sekä Tähtitekniikan Parviaisen Annan että Tamskin Kärkkäisen Päivin valvovien silmien alla. Huippukivaa, mutta todella haastavaa opetella kaikkia uusia asioita. Kesäloman 4 viikkoa olimme tauolla kaiken muun mukavan vuoksi, mutta katsotaan tässä nyt lähdetäänkö vielä uuteen nousuun. Eilisellä tunnilla oli kyllä niin kivaa, että innostuin taas!

Toko-SM-kisoissa olimme kisaturisteina kannustamassa sekä Tamskin joukkueita että RallyTassujen joukkuetta. Huisan hienon viikonlopun kruunasi Riitan ja Tikan pääsy finaaliin karsintapäivän parhaana koirakkona! Ihan mieletöntä! Onnea vielä ja edelleen! Myös muut treenikaverit pärjäilivät hyvin ja joukkuehenki oli kohdillaan kaikissa joukkueissa. Varsinkin Tamskilaisten menestys oli päätä huimaavaa!!!

Elokuun alussa kävin katsastamassa myös Tokon MM-finaalin. Aivan loistavaa, vaikka supersuosikkini ei päässytkään finaaliin saakka. Mielettömän hienoja suorituksia nollakoirasta voittajaan - voittaja oli suorastaan mykistyttävän hyvä... Kiitos Jannelle & Riikalle kisakatsomoseurasta & pohdinnoista!

Fredden kanssa olemme treenanneet tokoa pääosin Tamskin tavoitteellisten ryhmän sekä Riitan (maailman parhaimmat!!!) kanssa. Nuorten koirien jengin kanssa kävimme Kiviahon Katjan koulutuksessa. Kristan ja Riitan kanssa kävimme lisäksi C:n yksärillä. Lisäksi osallistuin Fanny Gottin koulutuspäiviin Siuntiossa. Viimeisessä vaihdoin treenit aksasta tokoon varsin sujuvasti ja tuon paripäiväisen perusteella muistui sheippaus ja tarjoaminen taas mieleeni. Paljon on siis opittu kontrollista vapaaehtoiseen tarjoamiseen. Molemmat puolet ovat äärimmäisen tärkeitä. Tasapainon hakemisessa näiden välillä onkin sitten opettelemista.

13.8.osallistuimme Tamskin valmennusryhmän karsintaan asenteella "Se ei pelaa, joka pelkää!". Pelasin siis upporikasta ja rutiköyhää ja ilmoitin alokasluokkalaiseni voittajaluokan karsintaan. Ajattelin, että minun on joka tapauksessa hyvä opetella käsittelemään haasteita ja epämukavuusalueelle joutumista. Pikkukoiralle tapahtuma kävi hyvästä kokonaisuustreenistä. Riskin otto näytti myös kannattavan, sillä eilen illalla sain tiedon, että pääsimme seuraavalle kaudelle 1. valkkuryhmään! Ei se ryhmäpaikka yksistään vaan onnistuminen! Hei me oltiin karsinnassa tosi monen tosi hyvän myös evl-tasoisen koirakon kanssa ja selvitettiin ihan alokkaina tiemme tavoitteeseen! Suurin kiitos tästä on Riitan, joka on järkähtämättä jaksanut uskoa meihin ja onnistunut valamaan tuota uskoa myös minuun! KIITOS!

Valkkukarsinnan yksilöliikkeet

Nyt vain kohden uusia haasteita. Oppia voi näemmä yhä vain.

Ihku on nyt lopullisesti siirtynyt kisakoiran virasta eläkkeelle. Se on pitkästä aikaan osoittanut aggression piirteitä tuiki tuntemattomia ihmisiä kohtaan ja kaikkien turvallisuuden takaamiseksi vanhat päätökseni ovat vahvistuneet. Sen kanssa ei enää kisata. Onneksi karvakorva on kotioloissa suloinen ja sympaattinen ja äärimmäisen rakas. Toivon vain, että se saisi jatkaa elämäänsä sopuisasti mahdollisimman pitkään eikä joutuisi kahakoihin. Sen kanssa elämä ei todellakaan ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan eikä näytä sujuvan varmuudella niin jatkossakaan. Mutta päivä kerrallaan tässä mennään. <3 Ihku <3