Jessican koulutus n:o 2.

Olimme jälleen Jessican koulutuksessa ja päivä oli oikein antoisa.

Fredden ja mun haasteina olivat noudot sekä yleinen treenausmoodi. Noudoissa haasteena on ollut pikkukoiran sekoaminen, eli se lähtee kyllä innokkaasti noutoon, mutta jatkaa sitten hurjasti vilistäen pitkin kenttää noutokapula suussaan, eikä meinaa millään vaihtaa kapulaa leluun. Tähän saimme hyvän ja eilen treeneissä myös toimivaksi todetun avun, eli palkkaan pari ensimmäistä noudonpalautusta namilla ja ne tehdään ihan lyhyellä etäisyydellä. Silloin kapula irtoaa, eikä koira sekoa ihan täysin. Tämän jälkeen sitten lelupalkkaus ja avot näin se homma toimii! Fredden noudot on HIENOT!!!!

Yleisessä treenausmoodissa mulla on vielä etsimistä. Olen nyt tehnyt paljon asenteen hakemista ja häiriön siedätystä ja niinpä seuraamisia yms. ei ole tehty oikeastaan lainkaan. Nyt aloitan jälleen aktiivisesti näiden kotiharjoittelun, ja jahka hommat on opittu kotona, otan ne mukaan myös kentälle. Jessicalta tuli hyvä vinkki opettaa perusasennon ja kontaktin tarjoamista aina kentällä ja palkata tämä lelulla. Perusteita siis, mutta mukavalla tavalla tehtynä. Ja ulkotreeneissäkin mun pitäisi uskaltaa aloittaa liikkeiden treenaus heti, kun ne alkavat olla mallillaan sisällä ja sisähäiriöissä.

Koulutus oli kiva, mutta nyt on vain todettava, että jatkokoulutuksista ei ole mitään iloa, ellen rupea oikeasti harjoittelemaan asioita käytännössä. Tietoa mulla on, mutta harjoitusta vaaditaan! Jihuuu! Tokokärpänen on purrut!

Siedätystä häiriöihin, Susan Garrett'n Recallers 4.0 ja Ihku-murheita

Jessican viimekuisen koulutuksen jälkeen Fredden mörkökausi (sen koko elämäon ollut jonkinlaista mörkökautta...) syventyi. Treeneissä en voinut tehdä oikein mitään, sillä pennun keskittyminen hajaantui joka suuntaan eikä se fokusoinut minuun haluamallani tavalla. Tämän vuoksi olemme treenanneet paljon paljon perusteita eli leikkiä ja erilaisia kontaktin vahvistamisia.

Osallistuin myös Susan Garrett'n Recallers 4.0 nettikurssille ja ensimmäinen varsinainen treeniviikko on takana. En ole kuitenkaan pitänyt kiirettä asioiden kanssa, sillä kurssin esitehtävissäkin on vielä hiomista ja yritän saada hommat tehdyksi ilman, että kiirehdin. Esitehtävistä nimenomaan pantaantarrtumisleikki ja häkkileikit ovat tehneet muhun vaikutuksen.
Häkkihommia olen tehnyt koirien kanssa jnkv aikaisemminkin, mutta nyt olen saanut muodostettua siihen leikkiteeman ja se on kivaa! Koirat ovat ihan onnesta soikeana, kun pääsevät hommiin.
Pantaleikki oli minulle ihan uusi tuttavuus ja sen anti alkaa jo näkyä. Koirat heiluttavat häntäänsä, kun tartun niiden niskavilloihin ja minun stressitasoni myös ns. tositilanteissa on laskenut. Se oli yllättävä havainto, mutta eläimiähän tässä ollaan ja klassista ehdollistumista tapahtuu molemmin puolin.

Yritän keskittyä päivittäin huomaamaan, mitä kaikkea koirani ovat oppineet. Fredde alkaa olla jo aika hieno yksittäisten autojen kanssa, Teiskontien vieressä autovilinä vielä hiukan sekoittaa pienen päätä. Ihmiset ja lapset aiheuttavat enää harvoin haukkumista ja puskissa olevat kummituksetkin ovat vähentyneet. Vastaantulevat koirat ovat yllättäin ongelma, sillä penneli on tietenkin oppinut Ihkulta huonoja toimintamalleja... Mutta niidenkin kanssa on selvitty ihan kohtuudella, kun rupesin kiinnittämään huomiotani enemmän Ihkuun. Ihku on koirista se, joka useimmiten reagoi ensimmäisenä vastaantulijoihin. Jos huomaan tämän ja reagoin heti eli käännyn ympäri ja rauhoitan koiraa nameilla, selviämme usein tilanteesta niin, että pentu ei ehdi huolestua lainkaan vaan tyytyy namitarjoiluun ilman tunnekuohua ja pienen paluumatkan jälkeen olemme päässeet takaisin alkuperäiseen suuntaan. Kuulostaa vaivalloiselta, mutta asioilla on puolensa. Stressitason matalana pysyminen on kuitenkin niin mukavaa, että mieluusti mutkailen hieman matkalla ja annan itsestäni idiootin kuvan. :)

Ihku on aiheuttanut hiukan huolta viime aikoina. Fredde törmäsi siihen tässä kertaalleen niin, että sattui ja koko porokoira oli aivan jäykkänä ja yritti seistä vain vasemman puoleisilla jaloillaan. Kun menin katsomaan tilannetta, sain todella uhkaavan murinan osakseni. Koskea ei juurikaan saanut... Onneksi selvisimme säikähdyksellä, sillä ilmeisesti tärähdys vain oli niin kova, ettei koira kyennyt ensin liikkumaan. Mutta kyllähän tuo pisti miettimään, kuinka Ihkua voi ikinä hoitaa, jos sille sattuu mitään tai se sairastuu.... Jotain siinä on hiukan vialla, sillä eilen se makoili olkkarin lattialla ja sitten yhtäkkiä juoksi ylös hurjasti älähtäen ja taas ilme oli sellainen, että päätin pysyä etäämmällä... ohjasin vain koiran ulos, minne se yhtäkkiä halusi mennäkin. Ikävää, kun toinen ei anna yhtään auttaa, jos sattuu johonkin, mutta Ihkun elämä nyt vain on hiukan erilaista kuin normikoirien...